Siirry suoraan sisältöön

Kuntavaalit 2021 tuli ja meni – tässä lopputulos!

179 ääntä, kiitos!

Olin siis ehdolla Helsingin kaupunginvaltuustoon kevään 2021 vaaleissa, jotka olivat ensimmäiset kuntavaalini. Vaaleista on vierähtänyt jo kuukausi, mutta päivitänpä tänne blogiinkin summauksen sekä juuri vahvistuneen tiedon tulevasta luottamuspaikasta(!). Somessa jo kirjoittelin tuoreeltaan fiiliksiä ja kiitoksia.

Lue lisää »Kuntavaalit 2021 tuli ja meni – tässä lopputulos!

Miten ja miksi kulttuuria & taidetta tulisi tukea (Helsingissä)?

Kulunut vuosi on pannut kulttuuri- taide- ja tapahtuma-alan ahtaalle, ja on käynyt selväksi, että päättäjien piirissä alan arvostus ei ole korkealla. Eikö taide olekaan tärkeä osa yhteiskuntaa? Meille alan ammattilaisille (itse valmistun pian musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta) taiteen ja kulttuurin itseisarvo on yleensä selviö, mutta ennen kuin puhutaan keinoista, joilla tukea taidetta, on hyvä hetki perustella, miksi taide ja kulttuuri sekä niiden tukeminen on tärkeää. (Huom. taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-ala ovat eri mutta monesti myös päällekkäisiä asioita, ja käytän niitä tekstissä vaihtelevasti.)

Lue lisää »Miten ja miksi kulttuuria & taidetta tulisi tukea (Helsingissä)?

Perustetaan Koko Suomen keskuspuisto!

Helsingissä on melko ainutlaatuinen ja merkittävä keskuspuisto, joka ulottuu aivan kantakaupungin reunalta tiiviinä metsäkäytävänä kaupungin pohjoiselle rajalle. Puisto on tärkeä sekä kaupunkiluonnon monimuotoisuudelle että kaupunkilaisten virkistykselle. Entä jos tämä puisto ei päättyisi kaupungin rajalle, tai edes pääkaupunkiseudun rajalle? Entä jos se jatkuisi yhtenä käytävänä halki Suomen aina pohjoisimpaan kärkeen asti?

Lue lisää »Perustetaan Koko Suomen keskuspuisto!

Vihreiden nuorten uusi perustulomalli antaa askeleet sosiaaliturvauudistukselle

Asiantuntijapaneeliin osallistuivat Lukas Korpelainen (vas.), Outi Alanko-Kahiluoto, Olli Kangas ja Olli Kärkkäinen sekä Silja Silvasti (ei kuvassa). Kuva: Salla Merikukka

Vihreät nuoret esittää Suomen sosiaaliturvan uudistamiseksi perustulomallia, jossa jokaiselle 18 vuotta täyttäneelle suomalaiselle maksetaan elämiseen riittävä perustulo ja perustulon asumislisä.Lue lisää »Vihreiden nuorten uusi perustulomalli antaa askeleet sosiaaliturvauudistukselle

Vihreät nuoret: Työeläkemenojen kasvua hillittävä – uusi eläkepamfletti julkaistu

Vihreät nuoret vaatii 10.11. julkaistussa eläkepamfletissaan, että tulevien sukupolvien eläkkeet on turvattava muun muassa uudelleenarvioimalla eläkkeiden omaisuudensuojaa sekä siirtymällä taitetusta indeksistä kansaneläkeindeksiin. Pamfletin taustalla on huoli nykyisen järjestelmän taloudellisesta kestävyydestä, rasituksesta hyvinvointivaltiolle sekä sukupolvien sisäisestä ja välisestä oikeudenmukaisuudesta.Lue lisää »Vihreät nuoret: Työeläkemenojen kasvua hillittävä – uusi eläkepamfletti julkaistu

Nykyinen henkilötunnus hoitaa kahta tehtävää – ja molempia huonosti!

Suomalainen henkilötunnus luotiin 60-luvulla ensin työeläkkeen kirjanpitoa varten, sitten se siirtyi Kelan hoitoon nimellä sosiaaliturvatunnus eli sotu ja lopulta Väestörekisterikeskuksen hallinnoimaksi. Henkilötunnus on tunniste, jolla voidaan yksiselitteisesti yksilöidä henkilö, vaikka olisi muita samannimisiä tai henkilön nimi olisi vaihtunut. Se on sen ainoa tehtävä, tai ainakin pitäisi olla.

Henkilötunnus on jäänyt jälkeen ajastaan, sillä siinä on kaksi merkittävää ongelmaa:Lue lisää »Nykyinen henkilötunnus hoitaa kahta tehtävää – ja molempia huonosti!

Sote- ja maakuntauudistus tarvitsee U-käännöksen

Sote- ja maakuntauudistus on menossa väärään suuntaan eikä vain perustuslakivaliokunnan lausunnon vuoksi. Hallitus on ajamassa uudistusta kiireessä eteenpäin ilman, että tarvittavia rakenteita eli maakuntia ja niiden rahoitusta ollaan ehditty luoda tai edes suunnitella loppuun. Tämä on kuin rakentaisi tornin ylintä kerrosta ennen perustan ja rungon valmistumista.Lue lisää »Sote- ja maakuntauudistus tarvitsee U-käännöksen

Sukupuolineutraali henkilötunnus -puoluekokousaloite

Allekirjoittanut yhdessä muiden vihreiden toimijoiden kanssa olemme tehneet Vihreiden puoluekokoukseen puoluekokousaloitteen sukupuolineutraalista henkilötunnuksesta.

On jälleen aika puoluekokouksen (17.-18.6. Tampereella) ja siis myös puoluekokousaloitteiden! Tällä kertaa aiheeksi valikoitui suhteellisen selkeä ja rajattu mutta myös vähälle huomiolle jäänyt asia. Aihetta oli helppo lähestyä, sillä sukupuolineutraalia lainsäädäntöä on tullut viimeaikoina pohdittua laajemminkin ja teemaan on alettu yhä enemmän valveutua kansalaisten keskuudessa. Suosittelenkin taustoitukseksi lukemaan kirjoitukseni, jossa tarkastelen sukupuolen juridista merkitystä nykypäivänä.

Lue alla puoluekokousaloite kokonaisuudessaan:Lue lisää »Sukupuolineutraali henkilötunnus -puoluekokousaloite

Maakunnat väylänpitäjiksi?

19.1.2017 liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner julkisti selvityksensä liikenneväylien ylläpidosta tulevaisuudessa. Keskeistä siinä oli pääosin valtion omistama osakeyhtiö, joka hallinnoi teitä ja kerää niiden käytöstä maksua. Jos ei muuten, niin hattua voi nostaa rohkeudesta ja tarpeeksi kunnianhimoisesta skaalasta. Sitten asiaan:

Liikenneväyläuudistuksen lähtökohtana on ongelma, että tiestö rapistuu eikä rahaa riitä kaikkien ylläpitoon riittävällä tasolla. Toisin sanoen: joko tarvitaan enemmän rahaa tai väyläverkon ja sen ylläpidon tehostusta (tai näiden yhdistelmää). Lue lisää »Maakunnat väylänpitäjiksi?

Välittämisessä vastuu on kaikilla – epätotuudet ja syrjäytyminen johtavat radikalisoitumiseen

”Many Hands” Sharon & Nikki McCutcheon, CC BY 2.0

Dylann Roof, yhdysvaltalainen nuori, joka kesällä 2015 21-vuotiaana tappoi yhdeksän tummaihoista ihmistä Charlestonin rasistisessa kirkkoampumisessa, tuomittiin eilen kuolemaan. Tapaus sai laajemmin pohtimaan epätotuuksien vaikutuksia, ja miten voimme arjessa ehkäistä nuorten radikalisoitumista.Lue lisää »Välittämisessä vastuu on kaikilla – epätotuudet ja syrjäytyminen johtavat radikalisoitumiseen