Miten ja miksi kulttuuria & taidetta tulisi tukea (Helsingissä)?

Kulunut vuosi on pannut kulttuuri- taide- ja tapahtuma-alan ahtaalle, ja on käynyt selväksi, että päättäjien piirissä alan arvostus ei ole korkealla. Eikö taide olekaan tärkeä osa yhteiskuntaa? Meille alan ammattilaisille (itse valmistun pian musiikin maisteriksi Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta) taiteen ja kulttuurin itseisarvo on yleensä selviö, mutta ennen kuin puhutaan keinoista, joilla tukea taidetta, on hyvä hetki perustella, miksi taide ja kulttuuri sekä niiden tukeminen on tärkeää. (Huom. taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-ala ovat eri mutta monesti myös päällekkäisiä asioita, ja käytän niitä tekstissä vaihtelevasti.)

Taiteen ja kulttuurin merkityksestä

Taide ja kulttuuritoiminta on todella laaja ja monipuolinen kenttä, joka pitää sisällään monia merkityksiä eri ihmisille. Vaikka Maslow’n tarvehierarkiassa kulttuurin antamat eväät tulevat tärkeydessä vasta ruuan ja turvallisuuden jälkeen, väitän että henkisesti ne ovat yhtä tärkeitä. Toisin kuin ruokapula, kulttuuripuute ei näy välttämättä viikossa tai edes vuodessa. Kyse on hitaammasta ja vähemmän näkyvästä vaikutuksesta hyvinvointiimme. Siksi poliittisesti on helppo ensimmäisenä leikata taiteista jonain ylimääräisenä luksuksena ja vähätellä alan merkitystä. Kerron seuraavaksi, miksi tämä on virhe.

Joillekin taide ja kulttuuri on viihdettä ja sitä, mikä tekee elämästä tai kaupungista kivan, mikä antaa energiaa ja innostaa, mikä yhdistää ikäluokan muistelemaan sitä hittibiisiä, jonka tahtiin tanssittiin silloin kerran. Taide on myös keino käsitellä tunteita ja maailmaa, kasvaa ihmisinä, ravita sielua. Mikä erottaa meidät eläimistä jos ei kaipuu kauneudelle ja totuudelle? Taiteilijoilla on myös tärkeä tehtävä yhteiskunnan nykytilan kyseenalaistajina ja demokratian kehittäjinä. Taiteen avulla voidaan kuvitella uusia tulevaisuuksia. Kulttuuriharrastukset – oli kyse sitten musiikista, urheilusta tai partiosta – ovat ihmisille tärkeitä itsensä kehittämisen ja toteuttamisen muotoja, mikä on erityisen tärkeää lapsille ja nuorille. Kaupunkilaisten omaehtoinen kulttuuri antaa ihmisille tavan tehdä asuinympäristöstään aidosti omansa ja luo yhteisöllisyyttä. Taide ja kulttuuri ehkäisevät mielenterveysongelmia ja syrjäytymistä ja antavat keinoja käsitellä traumoja. Eräs kaveri totesi kerran, että Riihimäen nuorisoteatteri on pelastanut monta elämää. Taide ja kulttuuri ovat siis kirjastojen tavoin yleishyödyllinen ja -sivistävä palvelu kuten kirjastot, jotka ovat investointi kansalaisten pääomaan.

Monipuolinen ja laadukas taide-, kulttuuri- ja tapahtumatarjonta tarkoittaa myös vetovoimaista kaupunkia, joka houkuttelee asumaan ja käymään ulkomaita myöten (ja estää kouluttautuneita suomalaisia muuttamasta pois), mikä vahvistaa kaupungin taloutta ja huoltosuhdetta pitkällä välillä. Taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-ala on miljardiluokan teollisuus ja työllistää tuhansia ammattilaisia läpi ketjun. Ala koostuu kuitenkin pienistä toimijoista, usein yksittäisistä freelancereista, ja siksi on tärkeää julkisesti huolehtia alan toimintaedellytyksistä, sillä niitä rakenteita on vaikea yksittäisen taiteilijan ylläpitää toisin kuin vaikka yksi suuri selluyritys, joka huolehtii koko tuotantoketjusta.

Yhteiskunta tai kaupunki ilman taidetta ja kulttuuria on pitkässä juoksussa köyhempi. Eikö kulttuuria muka olisi ilman tukia tai yhteiskunnan turvaamia rakenteita? Varmasti, mutta kysymys on, millaista kulttuuria ja kenelle? Musiikkia ja elokuvia löytyy kyllä ulkomailta vaikka millä mitalla, mutta jos kulttuurialan elintila Suomessa kapenee, on uhkana siirtyminen kohti monokulttuuria. Tarvitsemme paikallista kulttuuria sen sijaan, että anglo-amerikkalainen kulttuurihegemonia valtaa lisää alaa. Monimuotoisuus ja vaihtoehtojen tarjonta on kulttuurin elinvoiman ehto. Tai jos vain hyvätuloisilla on varaa nauttia korkeatasoisista kulttuuripalveluista? Tämäkin kaventaisi kulttuuritarjontaa ja eriyttäisi yhteiskuntaa.

Tarvitaan suuria muutoksia valtakunnallisella tasolla

Taide ja kulttuuri ovat saaneet kaksoisiskun: koronarajoituksilla on estetty lähes kaikki tapahtumat, mikä on tarkoittanut esiintyvien taiteilijoiden ja tapahtumahenkilökunnan töiden kieltämistä jo yli vuodeksi. Tämä on suuressa ristiriidassa sen kanssa, miten ravintolat ovat saaneet olla auki, vaikka tapahtuma-alalla on esimerkillisesti kehitetty turvakäytäntöjä ja huolehdittu niistä. Jätän kananterveydellisen arvioinnin asiantuntijoille, mutta on selvää, että alojen kohtelu ei ole ollut johdonmukaista tai yhdenvertaista. Tämä on ollut suuri virhe päättäjiltä (tätä varmaan puidaan vielä pitkään, miten tulevat hallitukset ja pääministerit varmistavat, että eri yhteiskunnan sektorit eivät jäisi heitteille riippumatta siitä, ketkä ovat vastuuministereinä).

Toinen isku on ollut Veikkaustuottojen hupeneminen, joka johtui myös suurelta osin koronasta. Taidetta ja kulttuuria tuetaan valtion taholta suurelta osin veikkaustuotoista. On ollut jo pitkään tiedossa tämä ongelma, jossa tärkeä tukikanava on ollut riippuvainen siitä, miten paljon suomalaiset häviävät rahojaan peliautomaateille. Tämä rahoitus tulisi siirtää heti pois Veikkauksen korvamerkinnästä ja osaksi valtion normaalia budjettimenettelyä. Tämä tulisi tehdä pitäen summat samana ja vasta myöhemmin voidaan taas tarkastella summia ja jakoperiaatteita, kun pöly on laskeutunut. Nyt harmillisesti vaikuttaa siltä, että tätä siirtymää ei tehty ajoissa (osittain ehkä siksi, että tietyt tahot eivät halunneet ravistella heille mieluisaa avustusjakoa), ja siksi muutos tapahtuu keskellä vaikeaa taloustilannetta leikkauspaineiden alla.

Lisäksi on tullut yhä selvemmin esille se, miten huono taiteiljoiden sosiaaliturva on. Sosiaaliturvaudistuksessa freelancerit, yrittäjät ja osa-aikatyöntekijät tulisi kaikki saattaa saman vahvan turvan piiriin, jossa kaikki tulot huomioidaan yhtäläisinä ja kaikille kuuluu myös ansiosidonnainen turva. Kokonaisuudistusta valmistellessa tulisi näitä askelia jo ottaa. Esimerkiksi pandemian aikana työttömyysturva ulotettiin myös yrittäjiin, ja tätä tulisi jatkaa. (Vihreiden sosiaaliturvatyöryhmä, jonka puheenjohtaja olen, valmistelee muuten juuri uutta ohjelmaa, jossa kaikki tällaiset työsuhteet ja alat huomioidaan).

Näin taide-, kulttuuri- ja tapahtuma-alan kollegoille totean: mielestäni on aika aiempaa voimakkaammin lyöttäytyä yhteen ammattiliittoina ja järjestöinä, jotta olisimme näkyvämpi ja vakavammin otettava eturyhmä, kun poliittisia päätöksiä tehdään. On selvää, että järjestäytyneemmät alat ovat onnistuneet puolustamaan etujaan menestyksekkäämmin.

Mitä Helsingin kaupunki voi tehdä kulttuurin tukemiseksi?

Aivan aluksi tarvitaan koronatukea alan ammattilaisille, jotta ala selviää jälleenrakennukseen asti. Yksi tapa olisi antaa suoria avustuksia esim. taiteilijoille vaikka taiteilijapalkkana. Kun nyt kesällä ja syksyllä aletaan taas avata tapahtumia, maan hallituksen lupaama tapahtumatakuu auttaa pienentämään tapahtumajärjestämisen taloudellista riskiä. Takuu jatkuu vuoden 2021 loppuun asti. Helsingin kannattaisi valmistella oma tapahtumatakuu, jolla voidaan turvata tapahtumien järjestäminen myös vuonna 2022, jos poikkeusolot jatkuvat pidempään ja hallitus ei jatka omaa tapahtumatakuutaan. Kaupungin oman takuun tulisi myös huomioida pienet toimijat.

Monet taiteen ammattilaiset tarvitsevat työtiloja, joilla on erityisiä vaatimuksia kuten äänieristys tai kaasunpoisto. Tällaisia tiloja ei tuosta vain vuokrata toimistorakennuksesta eikä yksittäisen kulttuuriyrittäjän ole realistista yksin vuokrata ja remontoida isoa raakatilaa tähän tarkoitukseen. Siksi tarvitaan kaupunki tai muu taho hallinnoimaan ja välittämään tällaisia työtiloja. Tämä on myös kaupungin omistaman Kaapelin tehtävä. Olisi kuitenkin alan elinvoimalle tärkeää, että ei olla riippuvaisia yhdestä monoliittisesta toimijasta. Siksi kulttuurialalla tulisi ottaa käyttöön urheilun puolelta jo tuttu tapa myöntää säätiöille lainaa kiinteistöjen rakentamiseen, ostamiseen ja remontointiin, jolloin näille toimijoille syntyy tasetta, joka pitkässä juoksussa tuo niille taloudellista riippumattomuutta. Tämä onnistuisi laajentamalla Helsingin kaupungin urheilu- ja ulkoilulaitosrahaston tehtävä kattamaan myös kulttuurin laajemmin (ja samalla tietenkin muuttaen nimi Kulttuuri ja vapaa-aikalaitos(/paikka)rahastoksi, mikä olisi myös linjassa nykyisen kulttuuri ja vapaa-ajan toimialan kanssa). Tämä tapahtuisi askel kerrallaan kasvattamalla rahastoa.

Myös olemassa oleville tyhjäkäytöllä oleville kiinteistöille tulisi mahdollistaa väliaikainen käyttötarkoituksen muutos, jotta niitä saisi virallisestikin käyttää esim. taiteelliseen työhön. Etenkin vastavalmistuneet tai kaupunkiin vasta muuttaneet ammattilaiset kaipaavat lyhytaikaisia työtiloja, jotta he saavat ensihätään työtilan etsiessään pitkäaikaisempia ratkaisuja.

Helpotetaan julkisten tilojen lupakäytäntöjä, jotta kaupunkilaiset voisivat vapaammin luoda omaa kaupunkikulttuuria ja järjestää tapahtumia. Esim. pienen musiikkifestarin järjestämisen ei pitäisi jäädä hitaaseen lupabyrokratia. Kehitetään kaupungin Varaamo-palvelua, että yhä useampi tila olisi käytettävissä. Kaupunki tarjoaa sähköt! Kaavoitetaan yökortteleita, joissa melu ei ole ongelma, vaikka siellä olisi monta klubia.

Otetaan käyttöön sähköinen kulttuurin palveluseteli liittymällä Kaikukortti-verkostoon. Tämä on yksi keino lisätä kulttuurin saavutettavuutta kaupunkilaisen tulotasosta riippumatta. Mietitään tapoja tukea oikeutta kulttuuripalveluihin kaikille yhteisen palvelusetelin avulla ilman vähätuloisen leimaa. Viedään kulttuuria kaupungin ja kolmannen sektorin laitoksiin; hyödynnetään alan ammattilaisten osaamista!

Helsingin on taattava jokaiselle nuorelle harrastus. Vakiinnutetaan koko kaupunkiin Suomen malli eli harrastusten tuominen esim. koulun yhteyteen. Harrastus, oli se mikä vain nuorta innostava, on tärkeä mielekkäälle arjelle sekä itsenä kasvamiselle ja se ehkäisee syrjäytymistä ja voi antaa tilaisuuden erilaiselle sosiaaliselle piirille.

Tehdään Helsingistä Vapaan taiteen kaupunki perustamalla taiteilijaresidenssi vainoa pakeneville taiteilijoille ja taiteen tutkijoille. Otetaan mukaan pääkaupunkiseudun taideyliopistot ja -laitokset. Tämä ei pelkästään olisi tärkeää humanitaarista työtä, se myös olisi symbolisesti tärkeä viesti Helsingin arvoista kansainvälisesti ja edistää kulttuurivaihtoa.

***

Helsinki ja helsinkiläiset tarvitsevat ja ansaitsevat kulttuuria, ja koronasta noustessamme tapahtumat, elämykset, yhdessä oleminen ja tekeminen ovat juuri, sitä, mitä me kaikki tarvitsemme, jotta kotikaupunkimme tuntuisi taas elävältä.

Lukas Korpelainen on ehdolla Helsingin kuntavaaleissa numerolla 811.

Voit lukea näistä keinoista ja muista vaaliteemoista lisää tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.