Kansallinen luontokäytävä- ja retkeilyreittiverkosto on kunnianhimoinen visio koko Suomen kattavasta luonnonsuojelu- ja virkistysalueiden verkostosta, jossa yhdistyvät luontokatoa torjuvat ekologiset käytävät ja retkeilyreitit. Usean tavoitteen yhdistäminen tuo synergiaetuja ja edesauttaa vision toteuttamista. Tämä kirjoitus esittelee vision sekä suuntaviivat hankkeen toteuttamiselle. Kansallinen luontokäytävä- ja retkeilyreittiverkosto on vuosikymmeniä kestävä hanke, jota voisi kuvailla suomalaiseksi megaprojektiksi.
Johdanto ja tausta
Vision idea sai alkunsa vuoden 2020 Vihreiden puoluekokouksessa, jossa heitin puolivitsillä ajatuksen ”Koko Suomen keskuspuistosta”, siis yhdestä pitkästä luontokäytävästä, joka olisi samalla pitkän matkan vaellusreitti. Kirjoitin keväällä 2021 aiheesta blogikirjoituksen ja avasin aiheesta keskustelua Facebookin Vaellus-ryhmässä, jossa pallottelimme ideoita ja keräsimme tietoa olemassa olevista pitkän matkan vaellusreiteistä. Osittain tuon keskustelun myötä syntyi myös Pitkä vaellukset ja vaellusreitit -FB-ryhmä. Nopeasti idea laajeni yhtä käytävää laajemmaksi verkostoksi – ja samalla puolivitsistä oikeasti toteutettavaksi projektiksi, johon kuuluisi laaja vapaaehtoisten joukkoistaminen sekä tavoitteellinen vaikuttamistyö.
Alkusykäyksen jälkeen olen omalta osaltani jatkanut idean kehittämistä, kartoittanut luonnoksia luontokäytäviksi (ja tätä varten opetellut GIS-paikkatietojärjestelmän hyödyntämistä), tehnyt polkukartoituskokeiluja sekä esitellyt visiota ja hankeideaa luonnonsuojelupiireissä. Tämä kaikki on kuitenkin tapahtunut pienellä liekillä on-off johtuen viime vuosien opiskelu- ja työkiireistä. Suunnitelma on ollut koota työryhmä ja hakea rahoitusta hankkeen toteuttamiseksi kunnolla. Tämä kaikki on kuitenkin tapahtunut pienellä liekillä on-off johtuen viime vuosien opiskelu- ja työkiireistä. Nyt voisi olla aika käynnistää projekti, ja siksi myös vihdoin koostin blogiin tämän hankeidean esittelyn, jotta on helpompi vaihtaa ajatuksia muiden teeman kanssa työskentelevien aktiivien kanssa ja jakaa ideoita ja vinkkejä luontokäytävien edistämiseen. On myös tärkeää dokumentoida projektin vaiheita ja historiaa.
En ole ainoa, joka on viime vuosina miettinyt samoja asioita. Risto Sulkava ja Ari Aalto esittelivät syksyllä 2023 oman mallinsa luontokäytäviksi. Lusto 2.0 -hankkeen työryhmä on taasen luontokäytävien edistämisen lisäksi järjestämässä niitä näkyväksi tekevän metsämarssin ensi vuonna. Olemme käyneet osalla porukkaa keskusteluja hankkeiden ja voimien yhdistämisestä, mikä olisi tietysti järkevää.
Suomessa on myös aiempina vuosikymmeninä ideoitu pitkiä ekologisia käytäviä, kuten Suomen luonnonsuojeluliiton SuoMaa-hanke, jonka tavoitteena oli vahvistaa Suomenselän-Maanselän vedenjakajaylängön ekologista yhteyttä. Myös European Green Belt -aloite visioi Suomen ja Venäjän rajaa pitkin kulkevaa luontokäytävää, ja Pääkaupunkiseudun Viherkehä on vanha konsepti. Molempien toteutus on kuitenkin edelleen hajanaista.
Laajat ekologiset käytävät tai pitkän matkan vaellusreitit eivät ole maailmalla uusia ideoita. Sen sijaan ekologisten käytävien yhdistäminen retkeilyreittiverkostoon etenkin tässä mittakaavassa ja verkoston kehittäminen satojen vapaaehtoisten joukkoistettuna hankkeena on jotain, mitä Suomessa ei ole ennen tehty. Ekokriisin aikakaudella Kansallinen luontokäytävä- ja retkeilyreittiverkosto -hankkeella on mahdollisuus olla tämän vuosisadan megaprojekti, joka inspiroi ja yhdistää suomalaisia sukupolvien yli.
Miksi luontokäytävät ja retkeilyreitit?
Luontokato on ilmastonmuutoksen ohella yksi pahenevan ekokriisin suurimmista osatekijöistä. Menemättä tässä sen syvemmälle luontokadon syihin ja seurauksiin, muistutan vain, että sen pysäyttäminen on ihmiskunnalle(kin) kriittisen tärkeää ja että luontokadon torjumiseen ei ole sellaisia ”helppoja” teknologisia kikkoja, kuten fossiilisen energian vaihtaminen uusiutuviin. Etenkin eteläisessä Suomessa jatkuva kaupunkirakenteen hajautuminen ja laajeneva maankäyttö uhkaavat jäljellä olevia luonnonalueita, kuten metsiä ja soita, joista vain pieni osa on suojeltu tai määritelty retkeilyalueiksi. Nämä alueet ovat myös pirstaloituneita ja niiden väliltä puuttuvat riittävät ekologiset yhteydet.
Jäljellä olevien luontoalueiden suojelu, köyhtyneiden ekosysteemien ennallistaminen ja alueiden välisten ekologisten yhteyksien turvaaminen ovat tärkeimmät ja tehokkaimmat keinot torjua luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. Luontoarvojen turvaamiseksi pitkällä aikavälillä tulee sekä arvokkaimmat luontokeskittymät että niitä yhdistävät ekologiset käytävät suojella jonkin tason suojelustatuksella tai vähintään osoittaa alueet virkistyskäyttöön. Riittävien yhteyksien turvaaminen edellyttää yhteistyötä ja suunnittelua sekä maakunnallisella että kansallisella tasolla.
Suomea sitoo kaksi kansainvälistä sitoumusta: EU:n biodiversiteettistrategia, jossa vaaditaan 30 %:n maa- ja merialueiden suojelua kaikissa jäsenvaltioissa, ja YK:n Kunming-Montrealin maailmanlaajuinen luonnon monimuotoisuuskehys, joka asettaa saman globaalin ”30×30”-tavoitteen. Tällä hetkellä vain 15 % Suomen maa- ja sisävesialueista on suojeltu. Luku vaihtelee paljon maakunnittain – käytännössä pohjoisessa on enemmän suojelua ja etelässä vähemmän. Esimerkiksi Lapin maakunnassa 30 %:n tavoite on jo saavutettu, kun mukaan lasketaan erämaa-alueet, kun taas Uudestamaasta vain 4,4 % on suojeltu (vuoden 2024 luku). 30 prosentin tavoitteen täysi hyöty toteutuu, kun se saavutetaan paitsi kansallisella tasolla myös alueellisella tasolla (maakunnat) ja suojelualueiden kytkeytyneisyydestä huolehditaan.
Luonto ja erilaiset elinympäristöt eivät ole tärkeitä vain ympäristösyistä vaan myös ihmisten hyvinvoinnin ja virkistyksen kannalta. Ulkoilu, kuten patikointi, pyöräily ja telttailu, ovat kasvattaneet suosiotaan saavutettavina ja ympäristöystävällisinä harrastuksina. Trendi todennäköisesti jatkuu, kun lentäminen ja materiaalinen kuluttaminen vähenee ja kotimaan matkailu yleistyy. Koska tämä toiminta tapahtuu pääasiassa luonnossa, luontokäytävien perustaminen johtavat synergiaan ekologisten ja virkistysarvojen välillä. Kasvava retkeily kuormittaa olemassa olevia luontoalueita ja retkeilyreittejä, mikä korostaa uusien alueiden ja reittien tarvetta. Suomessa on vähän ylläpidettyjä ja merkittyjä pitkän matkan vaellusreittejä, ja moni nykyinen reitti etenkin etelässä kulkee monin paikoin teitä pitkin. Entä jos Suomenkin läpi kulkisi sellaisia kuuluisia vaellusreittejä, kuten Yhdysvaltojen Pacific Crest Trail tai Espanjan Camino de Santiago?
Yhdistämällä luonnonsuojelun ja virkistyskäytön tarpeet tavoitteena on saavuttaa kunnianhimoisempia tuloksia ja enemmän rahoitusta ja poliittista tukea kuin olisi mahdollista erikseen tekemällä. Kattava ja hieno retkeilyreittien verkosto on myös sellainen innostuksen lähde, jolla on mahdollista saada suomalaiset henkisesti mukaan projektiin.
30 prosentin suojelutavoitteen saavuttamiseksi on tarpeen suojella sellaisiakin alueita, joilla luontoarvot eivät (ainakaan tällä hetkellä) ole erityisen korkeita. Tämä tarkoittaa, että perinteisten indikaattoreiden, kuten uhanalaisten lajien, vanhojen puiden tai harvinaisten biomien lisäksi käytävien suunnittelussa tulisi ottaa huomioon myös kytkeytyneisyys ja virkistyskäyttö. Lisäksi viime vuosina on nostettu esiin itärajan soiden ennallistamisen hyöty maanpuolustuksen näkökulmasta. Kaikki nämä erilaiset tavoitteet on mahdollista ja kannattavaa paketoida yhteen visioon, vaikka se tarkoittaakin välillä eri tavoitteiden välillä priorisointia ja yhteensovittamista. Sitä paitsi ajan myötä myös nuoret ja ennallistetut metsät muuttuvat vanhoiksi metsiksi, kun ne suojellaan.
Esimerkkejä maailmalta ja Suomen verkosto osana ylikansallisia visioita
Kansallinen luontokäytävä- ja retkeilyreittiverkosto -malli
Verkosto koostuu runkoverkosta ja täydentävistä yhteyksistä sekä niitä pitkin kulkevista retkeilyreiteistä.
[Tähän kartta luontokäytävien runkoverkosta]
Runkoverkko:
- Koko maan kattavat ja maakuntarajat ylittävät käytävät
- Tavoiteleveys 5 km
- Runkoverkko yhdistää kansallispuistot, suuret suojelualueet ja erämaat sekä muut merkittävimmät luontokeskittymät.
- Runkoverkko välttelee asuinseutuja ja maatalousmaita painottaen eheitä metsä- ja suoalueita, mutta tavoitteena, että suurimmat asumiskeskittymät ovat 20 km säteellä runkoverkosta.
- Runkoverkon käytävät kytkeytyvät valtakunnan rajojen yli naapurimaiden suojelualueisiin ja vastaaviin luontokäytäviin.
Täydentävät yhteydet:
- Alueellisia käytäviä, jotka täydentävät runkoverkon aukkoja ja liittävät irrallisia suojelualueita ja luontokohteita verkostoon.
- Tavoiteleveys 1 km
- Kytkevät kaupungit, asutuskeskukset ja muut merkittävät kulttuurikohteet verkostoon. Täydentävissä yhteyksissä painottuu virkistyskäyttö ja saavutettavuus.
Retkeilyreitit:
- Retkeilyreitit ovat runkoverkkoa ja täydentäviä yhteyksiä pitkin kulkevia polkuja ja ulkoilureittejä kävelyyn tai maastopyöräilyyn, vesireittejä melomiseen, talvella reittejä hiihtoon ja lumikenkäilyyn sekä ratastusreittejä. Reittiverkostoon kuuluu pitkän matkan reittejä ja lyhyempiä reittejä.
- Reitit yhdistävät luontokäytävät kaupunkien ja kuntien omiin ulkoilureitteihin ja viherkäytäviin. Reitit yhdistävät myös nähtävyyksiä, rauhoitettuja kohteita ja kulttuuriympäristöjä.
- Reitit ovat vaihtelevalla tasolla ylläpidettyjä ja merkattuja, ja niiden hoidosta vastaa valtio, maakunta, kunta tai yksityiset tahot. Pienimmät reitit voivat etenkin aluksi olla olemassa vain hankkeen yhteisön luomina karttoina vailla virallista statusta tai ylläpitoa.
- Suosituimmilla reiteillä löytyy julkisen tahon tai yritysten tarjoamia palveluja, kuten tulentekopaikkoja, kaivoja, leirialueita, laavuja, saunoja, tupia tai majataloja.
Luontoalueiden lisäksi luontokäytävät ja retkeilyreitit kulkevat myös kulttuuriympäristöjen ja arvokkaiden maisema-alueiden läpi. Ihmisen muokkaama ympäristö korostuu täydentävissä yhteyksissä, joissa painottuu virkistyskäyttö. Täydentävät yhteydet voivat ulottua kaupungeissa esimerkiksi keskuspuistoihin tai kansallisiin kaupunkipuistoihin, ja ne sijoittuvat ekologisten yhteyksien hierarkiassa runkoverkon ja kuntien omien paikallisten viheryhteyksien ja ulkoilureittien väliin.
Oheiset kartat ovat vasta luonnoksia runkoverkoksi ja täydentäviksi yhteyksiksi (Uudenmaan esimerkissä). Verkoston luonne, runkoverkon ja täydentävien yhteyksien välinen suhde ja linjaukset tarkentuvat vasta hankkeen myötä. Verkoston kehittämisessä on paljon huomioitavaa luontoarvojen ja suojelutarpeiden, maanomistuksen sekä rahoituksen suhteen. Nämä realiteetit asettavat myös merkittäviä haasteita ja rajoituksia verkoston suunnittelulle ja toteuttamisen aikataululle. Hankkeen työryhmän, asiantuntijoiden, julkisten tahojen, järjestöjen ja vapaaehtoiskartoittajien tuoman osaamisen myötä lopputulos on varmasti erilainen. Esimerkiksi tarve luoda erilliset runkoverkon ja täydentävien yhteyksien luokat syntyi, kun käytäväkartoituksen aikana tajusin, että ei ole mahdollista luoda leveitä luontokäytäviä lähelle kaikkia asutuskeskuksia eikä leveitä tiukasti suojeltuja luontokäytäviä ole realistista toteuttaa siinä laajuudessa, että ne yksin kattaisivat koko maan riittävän tiheästi. Jako kahteen luokkaan tuo myös joustavuutta siinä, että samaan verkostoon ja malliin on mahdollista sisällyttää eritasoisia yhteyksiä ja tehdä priorisointeja yhteyksien välillä. Luontokäytävien leveys on hieman arbitraarinen ja ohjeellinen, ja leveyden toteutuminen voi olla joustavaa riippuen esimerkiksi maanomistuksen tai kaavoituksen rajoitteista (ja luontokeskittymissä ne voivat olla leveämpikin kuin 5 km!). Luonnoksissa verkosto on myös melko tiheä, joten sen luonnetta tulee pohtia lisää ja esimerkiksi pohtia, tulisiko ensin priorisoida tiettyjä yhteyksiä yli muiden. Myöskään retkeilyreittejä ei välttämättä voi ainakaan heti perustaa ihan jokaista käytävää pitkin.
(Pahoittelut, kirjoitus on viimeistelemättä.)