Lukas Korpelainen

Sosiaaliliberaali yhteiskuntavaikuttaja

Tag: puoluekokousaloite

Sukupuolineutraali henkilötunnus -puoluekokousaloite

Allekirjoittanut yhdessä muiden vihreiden toimijoiden kanssa olemme tehneet Vihreiden puoluekokoukseen puoluekokousaloitteen sukupuolineutraalista henkilötunnuksesta.

On jälleen aika puoluekokouksen (17.-18.6. Tampereella) ja siis myös puoluekokousaloitteiden! Tällä kertaa aiheeksi valikoitui suhteellisen selkeä ja rajattu mutta myös vähälle huomiolle jäänyt asia. Aihetta oli helppo lähestyä, sillä sukupuolineutraalia lainsäädäntöä on tullut viimeaikoina pohdittua laajemminkin ja teemaan on alettu yhä enemmän valveutua kansalaisten keskuudessa. Suosittelenkin taustoitukseksi lukemaan kirjoitukseni, jossa tarkastelen sukupuolen juridista merkitystä nykypäivänä.

Lue alla puoluekokousaloite kokonaisuudessaan: Jatka lukemista

Puoluekokouksessa saavutuksia 2015 (ja 2014)

Viime viikonloppuna (5.-7.6.) pidettiin Vihreiden puoluekokous Oulussa. Puoluekokouksissa voi myös tehdä poliittista vaikuttamista esim. aloitteiden, puheiden ja ohjelmien muutosesitysten muodossa. Tänä vuonna ei ollut käsiteltävänä poliittista tavoiteohjelmaa viime vuoden tapaan, enkä päässyt osallistumaan kokoukseen (vielä Etelä-Amerikassa matkalla) puheita pitämään, joten tein aloitteita. Jatka lukemista