Synnytyssairaaloiden määrän karsiminen herättää tunteita ja huolta. Hesari kirjoittaa Eduskunnan keskustelusta liittyen aihetta käsittelevään kansalaisaloitteeseen. Maakunnissa ihmetellään, miksi yksiköt karkaavat yhä kauemmas ja mihin perustuvat tuhannen synnytyksen karsintaraja. Helppo se on Helsingistä määräillä, kun etäisyydet ovat lähtökohtaisestikin eri luokkaa.Lue lisää »Maakunnat päättäkööt synnytyssairaaloista
(Maakuntauudistus, osa 2: Järjestäjä vs. tuottaja itsehallinnossa. – Osa 1 löytyy täältä.)
Uusi hallitusohjelma on julkaistu, ja yksi sen valonpilkahduksista on sote-uudistus, jota lähdetään viemään kohti itsehallintoalueita eli suomeksi maakuntamallia. Siinä esitetään itsehallintoalueita, joita olisi enintään 19 (kuten nykyään maakuntia) ja joilla olisi soten järjestämisvastuu. Vaalit, mutta ei verotusoikeutta.
Kaksi vuotta sitten etsin ratkaisua soteen ja päädyin maakuntamalliin. Tulokset voi katsoa tästä. Suoraan voin kertoa, että 19 on liian suuri luku. 10-13 maakuntaa (+ Ahvenanmaa) on (toimivuuden kannalta) realistisempi. Maakuntien uudelleenjärjestely on ongelmallista lähinnä tunnetasolla, sillä nykyisellään maakunnilla ei ole juuri mitään virkaa. Tunnetason ongelmat voivat olla tosin poliittisesti varsin vaikeitakin.
Tuossa selvityksessäni keskityin makrotason hallintomalleihin. On kuitenkin muitakin tärkeitä soteen liittyviä kysymyksiä, joita minun pitäisi avata enemmän: järjestäjä vs. tuottaja ja rahoituksen yksikanavaisuus. Avaan tässä nyt tuota ensimmäistä tarkastellen sen suhdetta maakuntien itsehallintoon. Yksikanavaisuudesta kirjoitan eri kerralla.