Siirry suoraan sisältöön

Piritorista Ikuisen vapun aukioksi

Piritori eli Vaasanpuistikko joulukuussa. 50 harmaan sävyä.

Hs kertoi, että rakennusvirasto suunnittelee Vaasanpuistikon, tuttavallisemmin Piritorin, kehittämistä ja pyytää nyt kaupunkilaisten kommentteja 11.12.2016 asti.

Asun itse kyseisessä kaupungiosassa ja kuljen Piritorin läpi joka päivä matkalla metroon. Nimenomaan kuljen läpi. Minulle kuten useimmille alueen asukkaista tuo aukio on pelkkä läpikulkupaikka. Tähän ”ongelmaan” on esitetty mielenkiintoisia ideoita, ja kerron tässä oman visioni aukion tulevaisuudesta.

Ikuisen vapun aukio

Piritorin toinen kansankielinen nimi on Ikuisen vapun aukio. Saisiko Vaasanpuistikosta tehtyä kutsuvampi ja vappumaisempi? Vaasanpuistikko on portti Suur-Kallioon, mutta keskeisestä sijainnistaan huolimatta aukion keskellä tuntee olevansa rakennusten takapuolella – siellä minne mennään kuselle. Ns. Fengshui ei toimi. Läpikulkupaikasta voisi tehdä oleskelutilan, paikan, jonne tullaan kohtaamaan, vietetään aikaa ja osallistumaan kaupunginosan tapahtumiin. Näen jo mielessäni sunnuntai-lettukahvit aukiolla kuin Hakaniementorilla ikään, tosin ehkä hieman hipsterimmin vielä.

Aukion rakennukset

Pidemmällä aikavälillä ja suuremmalla investoinnilla olisi syytä puuttua aukiolla oleviin rakennuksiin eli Metron sisäänkäyntiin ja siitä erillään oleva ilmanvaihto- ja pelastusporraspömpeli. Vaikka sisäänkäynnissä on vain hissit ja liukuportaat, vie se melko paljon tilaa aukiolta. Korkeuttakin on melko paljon. Rakennus on myös susiruma ja harmaa. Vaihtoehto on sijoittaa nämä johonkin lähellä olevan rakennuksen kivijalkaan (liukuportaita on kyllä muilla sisäänkäynneillä, mutta ei hissejä). Läntisimpänä sisäänkäyntinä sillä on kuitenkin tärkeä merkitys metroasemalle.

Jos samalla paikalla säilyy sisäänkäynti, voisi miettiä esteettisempää rakennusta, johon voisi myös sijoittaa julkisen käymälän. Ehkä jopa katolle terassibaarin (mieti, kuinka siistiä olisi kesällä juoda bisseä kattoterassilla ja katsella ihmisvilinää!). Ilmanvaihto- ja pelastusporraspömpelistä taas en äkkiseltään tiedä, voiko sitä siirtää muualle, mutta pitää selvittää. Sen sijainti melko keskellä aukiota on valitettava. Alustavissa suunnitelmissa on hahmoteltu pömpeliin kahvilatoimintoja, jolloin se puoltaisi paremmin paikkaansa.

Vaasanhallin päälle soisin korotusrakentamista, sillä sijainti on mitä mainioin ja rakennus hyvin matala. Ympäristöä ja alkuperäisrakennusta kunnioittaen toki.

Paikka ihmisille

Aukiosta kannattaa ehdottomasti tehdä paikka toritoiminnalle eli mahdollistaa torikahvilat ja myyntikojut pöytineen ja tuoleineen. Nämä tarvitsevat sähköpistokkeita. Aukio on kauttaaltaan loivasti kalteva, joten tulisi harkita myös sen keskusosan tasoitusta, jolloin torin laidoilla kulkuväylät nousevat nykyisenlailla ylös Vaasankadulle ja torin keskusosan pohjoiskulmassa olisivat pienet portaat. Mahdollisuuksia on sekä väliaikaisille kojuille että kiinteämmälle rakennukselle tai molemmille.

Keskeisenä paikkana aukiolle sopisi ”open stage” -tyyppinen toiminta, jossa kaupunkitilassa olisi sijaa sekä kulttuurille että kansalaistoiminnalle ja keskustelulle.

Metron sisäänkäynnin ja kadun paikkeille pitäisi saada kunnollisia runkolukittavia pyörätelineitä. Aukiolle, esim. sen pohjoiskulmaukseen sopisi pieni liikuntateline arjen liikuntaan kannustamaan tavalla, josta olen aiemmin kirjoittanut täällä ja täällä.

Aukiota saisi efektiivisesti laajennettua ulottamalla pohjoiskulmaa pidemälle ottamalla tilaa Vaasankadun ja Kinaporinkadun leveästä risteyksestä jalankulkijoille ja ottamalla suunnittelulla tila paremmin käyttöön. Rauhallisempi pohjoinen pääty voisi ollakin hieman puistomaisempi: enemmän puita ja puistopenkkejä. Harmaan kiveyksen sijaan voisi tosissaan harkita hiekka-alustaa tuomaan puistomaisempaa tunnelmaa. Puistopääty, puistokäytävä!

Valoa ja viihtyisyyttä

Aukio on nykyisellään harmaa ja tyhjä lukuunottamatta kesäisin ihania tammia. Vaikka puistoa ei aukiosta tarvitse tehdä (ja esim. läheistä Kinaporinpuistoa ja Dallapén puistoa voisi kehittää), sopivat puut erinomaisesti aukioihin. Niitä voisi lisätäkin erityisesti sen laidoille, jos haluaa pitää keskellä avaramman tunnelman.

Jotta aukiosta saisi Ikuisen vapun veroisen, ehdotan yläpuolella roikkuvia valokaapeleita, jotka erityisesti pimeinä iltoina tuovat tunnelmaa. Eli reunoilla olevien pylväiden (ehkä puidenkin) välillä kulkevia kaapeleita, joissa tasaisin välein lamppuja. Tämän lisäksi värikkäät viirinauhat toisivat väriä ja jotain vähän villimpää, jota Kalliolta odotetaan. Molemmat voisi toteuttaa myös siten, että keskellä aukiota on korkea keskuspylväs, josta nauhat ja kaapelit laskeutuvat säteittäin reunoille. Monet jäivät kaipaamaan aukiolla aiemmin ollut ”Citizen”-sirkustelttakatosta.

Mallia värikkäisiin viireihin Katmandusta. Kuva: Jean-Marie Hullot, All-Seeing Wisdom, CC BY-SA 2.0

Aukio tarvitsee vessan, sillä metron sisäänkäynnin seinä toimii nyt julkisena vessana. Pidemmän päälle tarvitaan kunnollinen kaupunkikäymälä, mutta väliaikaisena ratkaisuna viemärin päälle sijoitettava suojaseinäpisuaari auttaisi tilannetta.

Nykyisen metron sisäänkäynnin säilyessä ainakin sen harmaat seinät voisi ottaa käyttöön graffitiseinänä, jolloin se saada taiteen käyttöön ja ohikulkijat saavat mielenkiintoisempaa katseltavaa.

Yhdessä kehittämään!

Vielä tämän päivän ajan ehtii kommentoida suunnitelmia rakennusviraston sivuilla, tee se heti!

Kaupunkitilan kehittäminen ei ole ilmaista, mutta asukkaana mieluusti maksan hieman veroja saadakseni tuosta arjen joutomaasta keitaan, ja yksinkertaisimmat parannukset on mahdollista tehdä pienelläkin rahalla. Se syvällisempi kysymys lienee, säilyykö Kallion ja Harjun historia ja omaleimaisuus jatkossakin ja miten annamme julkisesti hoidetussa tilassa tilaa kaupunkilaisten itselähtöiselle toiminnalle ja omistajuudelle. Voimmeko viedä kaupunkisuunnittelulla kalliolaisuutta pidemälle? Mielelläni kuulen muiden mielipiteitä! Nämä omat ehdotukseni nyt ovat aika vakiokamaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.