Äskettäin uutissa olemme saaneet seurata Jussi Halla-Ahon kamppailua lain kanssa. Halla-Ahon saamista tuomioista toinen tuli uskonrauhan rikkomisesta. Rikoksen määrittävä pykälä tuli voimaan 1999 ja korvasi sitä edeltäneen jumalanpilkkapykälän.

Lain määritelmä on Finlexin mukaan seuraavanlainen:

Rikoslaki 19.12.1889/39

17 luku (24.7.1998/563) Rikoksista yleistä järjestystä vastaan

10 § (24.7.1998/563) Uskonrauhan rikkominen

Joka

1) julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai

2) meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta,

on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

UskonnonvapausL 267/1922 on kumottu L:lla 453/2003, ks. UskonnonvapausL 453/2003 2 §.

Keskitytään ensimmäiseen kohtaan, joka on se oleellisempi, sillä toinen kohta on jo päällekkäinen ilkivallan ja kotirauhan rikkomisen kanssa. *(ks. päivitys alla)

Jo lain epämääräisyys pitäis panna hälytyskellot soimaan, sillä tällainen tulkinnanvaraisuus on omiaan rajoittamaan sananvapautta. Laista voisi ymmärtää, että rikoksen uhrina voi olla Jumala tai vaikka käsite kolminaisuusoppi. (Vitsi: Tämä rikos voisi olla asianomistajarikos, jolloin vain uhri voi nostaa syytteen. Olisi nimittäin hauska nähdä Jumala Helsingin oikeustalolla.) Oikeuden pitää siis epämääräisesti päättää, mikä on pyhää ja mikä ei. Ja kenelle? Lakihan suojelee valtionkirkkojen ohella vain tiettyjä rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia, joita on vajaat 60 ja joihin ei varmasti mahdu kaikki (Suomenkaan) uskonnot. Entä uskonnottomat kuten minä? Minulle sananvapaus on pyhä asia, eli Suomen oikeuslaitos on tuomitsemalla Halla-Ahon uskonrauhan rikkomiseen syyllistynyt itse samaan rikokseen loukkaamalla minun pyhiä arvojani! Tai siis olisi, jos laki olisi suojellut myös minun arvojani.

Okei, myönnettäköön, että todellisuudessa lain tarkoitus ei ole suojella Jumalaa vaan ihmisten tunteita ja ”uskonrauhaa yhteiskunnassa”, kuten perustuslakivaliokunta lausunnossaan vuonna 1997 sanoi. Hyvä on, mutta tästä voi päätellä, että laki on myös teknisesti huono, jos sen todellinen tarkoitus löytyy itse lakitekstin sijasta jostain saatekirjeestä.

Eli laki suojelee ihmisten tunteita. Ensinnäkin on vaikea ymmärtää, miten ihminen voi henkilökohtaisesti loukkaantua, kun joku esittää väittämän tai mielipiteensä vaikkapa tuhansia vuosia sitten eläneestä henkilöstä. Ja jos väittämä on ihan älytön, eihän sitä voi ottaa edes tosissaan. Mutta todetaan nyt, että ihmisiä oikeasti loukkaantuu tällaisista asioista. Onko valtiolla siis velvollisuus kieltää mikä tahansa, mikä saattaa loukata tiettyjä yksilöitä tai ihmisryhmiä? Mielestäni ei. Ei ole valtion ongelma, jos joku on turhan herkkähipiäinen, etenkin kun kyse ei ole yksilöön kohdistuvasta loukkauksesta, jota taas voi kohdella esim. kunnianloukkauksena. Sitäpaitsi Halla-Ahon tapauksessa syytettä ei nostanut kukaan islaminuskovaisten edustaja vaan apulaisvaltakunnansyyttäjä.

Entä sitten ”uskonrauha yhteiskunnassa”? En edes tiedä, mitä tämä tarkoittaa. Estetäänkö tällä sitä, että jokin uskonnollinen ryhmä lähtee kadulle riehumaan ja aiheuttamaan kaaosta, sillä samalla logiikalla pitäis kieltää urheilujuhlat ja etenkin MM-lätkän voittaminen. Huliganismilla on sitten omat rikosseuraamuksensa. Uskonnon kritisoiminen ei estä ketään harjoittamasta kyseistä uskontoa vapaasti.

Ajatusrikos?

Jussi Halla-Aho käytti väitteitään islamista retorisina esimerkkeinä, mutta entä jos unohdamme retoriikan? Halla-Aho käy läpi loogisen päättelyketjun ja yhdistää islamin pedofiliaan. Joidenkin historiallisten lähteiden mukaan tällainen väite saattaisi olla perusteltua. Eli hänet saatettiin tuomita oikeassaolemisesta. Tai sitten Halla-Aholla oli aivan väärät faktat ja huono logiikka. Eli hänet ehkä tuomittiinkin väärässäolemisesta? Eli vaikka olettaisimme Halla-Ahon olleen aivan tosissaan väitteensä kanssa, hänet tuomittiin ajatusrikoksesta. Hän sanoi ääneen väärän ajatuksen, ja hänet siitä tuomittiin. Minun tuskin tarvitsee muistuttaa teitä kirjallisesta teoksesta nimeltään 1984.

Sananvapaus on demokratian tärkeimpiä edellytyksiä. Siitä täytyy pitää kiinni, ja rajatapauksissa sananvapauden pitäisi olla mielummin liian laaja kuin liian suppea. Tällaiset tapaukset saattavat vaikuttaa mitättömiltä, mutta tässä voi olla (niin paljon kuin en pidäkään termistä) kalteva pinta. Entä mikä on sanoma esim. teologian tai antropologian tutkijoille, joiden aiheet saattavat olla kontoversiaaleja. Halla-Ahon mietteistä ei tarvitse pitää, ja yleisö voi leimata hänet idiootiksi ja marginalisoida sosiaalisesti, mutta se ei tee (tai siis ei pitäisi tehdä) hänestä rikollista. Hänen ajatustensa kriminalisointi teki hänestä marttyyrin ja vahvisti samoinajattelevien joukkoa sen sijaan, että nämä mielipiteet olisi marginalisoitu julkisessa keskustelussa. Tällaisten tapausten yhteydessä puhutaan, että poliitikoilla on muita laajempi sananvapaus. Millainen mahtaa olla sitten tavallisten kansalaisten vapaus? Tai taiteilijoiden tai ei-vallassaolevien poliitikkojen?

Tästä tulee vielä mieleen äskettäinen uutinen Venäjältä, jossa Putin sanoi, ettei aio sallia ”yhteiskuntaa järisyttäviä tekoja”. Ongelmista pitää keskustella avoimesti ja käsitellä ne sen sijaan, että lakaistaan ne maton alle. Näin yhteiskunta todella vahvistuu. Väliin soinimainen kielikuva: keskustelun kieltäminen on kuin rappaisi piiloon halkeamat, jotka kuitenkin jatkavat kasvuaan ja murentavat lopulta talon.

 

Ps. Jos haluatte mietteitä Jussi Halla-Ahon toisesta tuomiosta: ”Kiihottaminen kansanryhmää vastaan” voi olla aiheellinen rikosnimike, mutta toisaalta laissa on jo ”Julkinen kehottaminen rikokseen”, jonka luulisi kattavan tämän paitsi ehkä jälleen tunteiden loukkaamattomuuden osalta. Ja mitä tunteisiin tulee, taas sama juttu: miten tuollaisen rajun yleistyksen voi ottaa tosissaan ja siten henkilökohtaisesti loukkaantua? Se, miten Halla-Aho onnistui kiihottamaan ihmisiä somaleja vastaan (vaikka unohdetaan, että käytössä oli taas retorinen keino), jäi hieman epäselväksi. Tässä on ehkä kyse siitä, missä määrin vastuu teosta (esim. väkivalta) on itse tekijällä ja tekoon johtavan motivaation aikaansaavan mielikuvan levittäjällä. Kysymys on myös siitä, kuinka älykkäiksi ja itsenäisiksi oletamme ihmiset.

 

* Päivitys 16.1.2014:

Uskonrauhan rikkominen ja sananvapaus on noussut jälleen ajankohtaiseksi Pariisissa 7.1. Charlie Hebdo -lehteen kohdistuneen terrori-iskun jälkeen.

Pykälästä keskustellessani kantani tarkentui hieman: Kyseisessä pykälässä on tosiaan kaksi kohtaa, joista se ensimmäinen, jota voidaan kutsua ”jumalanpilkkamomentiksi”, on se oleellinen poistaa. Jos tuo kohta pykälästä poistetaan pykälän muuten säilyessä, voisi olla jo tyytyväinen. Uskonnon harjoittamisen suojelu on ihan aiheellista. Tosin on syytä huomata, että pykälän toisen kohdan kanssa pitkälti päällekkäin ovat kolme seuraavaa pykälää: Uskonnonharjoituksen estäminen (§11), Hautarauhan rikkominen (§12) ja Ilkivalta (§13). Siispä pykälän voisi edelleen kokonaisuudessaankin poistaa (ja tarvittaessa täydentää muita pykäliä).

Uskonnonvapaus on tärkeää, mutta lainsäädännöllisesti pitää kuitenkin pitää mielessä yhdenvertaisuusnäkökulma. Tulee pohtia, kuuluuko uskonnot asettaa muiden ihmisille tärkeiden asioiden yläpuolelle tekemällä niille erilliset säädöksensä, vai voiko uskonnonharjoittamisen estämistä käsitellä samoin kuin esim. poliittisen toiminnan estämistä tai uskonnottomien häiden häiritsemistä? Joka tapauksessa uskontojen pitäisi olla vähintää toistensa kanssa yhdenvertaisessa asemassa laissa. Näin ei ole. ”Jumalanpilkkamomentin” poistamisenkin jälkeen ainakin pykälässä §11 on yhdenvertaisuusongelma. Siinä lukee:

”[…] uskonnonvapauslaissa tarkoitetun kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan […]”

, mikä määritelmällisesti rajaa pois joitain uskontoja, sillä uskonnollinen yhdyskunta on lain määritelmän mukaan jompikumpi valtionkirkoista tai rekisteröity uskonnollinen yhdistys, joiden epäyhdenvertaisuuteen viittaan alkuperäisessä kirjoituksessani. (Tästä eriarvoisuuden purkamisesta luonnollisesti seuraa, ettei laissa tarvita enää erikseen ”yhdyskuntia”, vaan ne voisivat olla yhdistyksiä siinä missä muutkin.) Siispä vaikka laissa jatkossakin erikseen suojellaan uskonnonharjoittamista, tulee lain asettaa vähintään uskontokunnat keskenään yhdenvertaiseen asemaan.

Tässä on ollut siis kyse periaatteessa kaikkia uskontoja (aatteitakin?) koskevista laeista. Valtionkirkkoihin liittyvät yhdenvertaisuusongelmat ovat aivan oma lukunsa.