Olen helsinkiläinen vuonna 1989 lähiöön syntynyt ja nykyisin kantakaupungissa asuva mies. Kuulun siihen sukupolveen, jolle internet on toinen todellisuutemme ja työura tarkoittaa pätkätöiden ketjua. Olen ammatiltani muusikko, ja opiskelen tällä hetkellä kansanmusiikkia Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Minut tunnetaankin myös taitelijanimellä Lukas Kristo. Olen myös opiskellut jonkin verran fysiikkaa Helsingin yliopistossa. Politiikka ja yhteiskunta ovat aina kiinnostaneet minua. Lisäksi minua kiinnostaa melkein kaikki taivaan ja maan välillä siinä määrin, että minua voisi helposti kutsua diletantiksi. Nimetäkseni aiheista muutaman: filosofia, tieteet, kielet, arkkitehtuuri ja kaupunkisuunnittelu, terveys, taiteet. Isäni on Yhdysvalloista, ja suureksi osaksi tästä johtuen seuraan myös paljon USA:n politiikkaa ja heijastelen Suomen politiikkaa sikäläiseen. Ollakseen molemmat länsimaisia demokratioita, maissa on melko suuriakin eroavaisuuksia.

Poliittista suuntautumistani voisi lyhyesti kuvailla sosiaaliliberalismiksi. Arvoiltani olen erittäin liberaali. Taloudessa kannatan vapaita ja luonnollisia markkinoita, mutta niin, että kaikille taataan välttämätön elintaso sekä aito mahdollisuus toteuttaa unelmiaan, ja talous on kestävää ja vastuullista mm. ympäristö huomioon ottaen. Talousasioissa etsin ääripäiden väliltä sitä kultaista keskitietä. Poliittinen ajatteluni lähti käyntiin filosofiasta, ihmisoikeuksista ja ympäristöstä, mutta enenevissä määrin olen syventynyt myös mm. talouden toimintaan ja siihen, miten saamme päivitettyä hyvinvointivaltio toimivammaksi ja ylläpidettyä sitä kestävästi. Tarkemmin mielipiteeni voi lukea aiheittain blogikirjoituksistani.

Liityin Vihreisiin vuonna 2013. Puolueessa vaikutan mm. Helsingin Vihreiden Nuorten, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton sekä Liberaalivihreiden kautta, joissa olen toiminut hallituksessa ja työryhmissä. Vaikutan puoluepolitiikan lisäksi myös ylioppilaskunnassani sekä muissa kansalaisvaikuttamisen paikoissa.

Vuonna 2016 toimin varapuheenjohtajana Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden talouspoliittisessa työryhmässä, jonka tehtävänä on uudistaa Vinon talouspoliittinen ohjelma.

Kantojeni muodostumiseen vaikuttavat kolme tekijää: 1) arvot ja ideologia 2) rationaalisuus ja johdonmukaisuus 3) pragmaattisuus. Tärkein arvo on vapaus, josta voi pitkälti johtaa muutkin arvot.

”Jos järkevät ideat kuulostavat radikaaleilta, kertooko se enemmän nykytilasta kuin niistä ideoista? ”