Miltä kuulostaisi, jos saisit tilille 600 euroa, ehkä pari sataa lisää asumista varten – joka kuukausi? Raha olisi vastikkeetonta eli tukia ei menetä, kun saa palkkaa, eikä niitä peritä takaisin. Ei paha! Siinä voisi rauhassa työstää tulevan levyn materiaalia tai keskittyä kouluproduktioon. Ei tarvitsisi montaa vuoroa tehdä kaupan kassalla, jotta olisi varaa työhuoneen vuokraan. Kuulostaako utopistiselta? Toistaiseksi kyllä, mutta perustulo on hitaasti tehnyt tuloaan Suomenkin poliittiseen keskusteluun.
Perustulosta on kirjoitettu paljon, sekä puolesta että vastaan, ja sen kansantaloudellisia vaikutuksia (joihin en tässä mene) on laskettu. Sen usein mainostetaan parantavan muun muassa työttömien, osa-aikaisten, yrittäjien ja opiskelijoiden asemaa, mutta mietitäänpä vaihteeksi, miten se vaikuttaisi meihin taiteilijoihin.
Perustulo parantaisi taiteilijan sosiaaliturvaa.
Taiteilijat eivät useinkaan ole säännöllisessä kokoaikatyössä, ja heidän toimeentulonsa on epävarmaa ja epäsäännöllistä. Perustulo toisi heille tasaisen perusturvan, elämisen vähimmäistason, jonka päälle saisi tienata omalla työllään ilman, että tuet vedettäisiin kuin matto jalkojen alta. Samasta syystä satunnaisenkin työn tekeminen olisi aina kannattavaa, oli se sitten oman alan töitä tai muu päivätyö.
Taiteilijat voisivat keskittyä taiteen tekemiseen.
Perustoimeentulo turvattuna taiteilija voisi keskittyä paremmin oman ammattinsa harjoittamiseen. Taiteilija on monesti käynyt hyvin kalliin ja julkisista varoista maksetun koulutuksen, eikä ole järkeä pitää häntä töissä hanttihommissa, joita voi tehdä kouluttamatonkin henkilö. Yhtälailla opiskeluvaiheessa oleva taiteilija voisi keskittyä paremmin opintoihinsa.
Vapaampaa ja parempaa taidetta.
Elinkeinonharjoittajina taiteilijoilla olisi perustulon myötä parempi turva ottaa taiteellisia ja rahallisia riskejä ja luoda näin vapaampaa ja parempaa taidetta. Monesti työn tulokset ja siitä saatava tulo näkyvät vasta pitkän uurastamisen ja kehittelyn jälkeen. Sinäkin aikana taiteilijan pitää pysyä elossa. Joskus merkityksellisestä taiteesta ei edes tule tuloja; hyvää taidetta on olemassa myös muilla kuin kaupallisilla mittareilla.
Demokraattisempaa apurahaa.
Perustulo demokratisoisi taiteen tekemistä, sillä se on eräällä tavalla pieni apuraha, jota saavat muutkin kuin ne harvat onnekkaat apurahataiteilijat. Toki varsinaisille apurahoille on tarvetta silloinkin. Tämä myös häivyttäisi rajaa muodollisesti pätevien ammattitaiteilijoiden ja omaehtoisten tekijöiden välillä samalla murtaen käsitykset oikeasta ja tukemisen arvoisesta taiteesta.
Kuulostaa aika hyvälle, eikö?
Varoituksen sana: näillä argumenteilla perustuloa ei kannata ajaa, sillä tämä kaikki kuulostaa julkisin varoin tuetulta elämäntapahippeilyltä, mikä on perustulon vastustajien (ja keskivertoäänestäjän) kauhukuva, vaikka todellisuudessahan taiteilijan työ on kaukana lorvimisesta ja he tekevät suunnattomasti töitä ja uhraavat itsensä ja usein terveytensä taiteelle. Harva sitä paitsi oikeasti haluaisi lorvia köyhänä, kun perustulon avulla työttömän olisi nimenomaan helpompi tehdä töitä.
Perustulon puolesta on olemassa ihan oikeita kansantaloudellisia perusteluita, joilla pyritään korjaamaan nykyjärjestelmän ongelmia, jotka koskevat koko työvoimaa eikä vain marginaalista taiteilijajoukkoa. Samoista ongelmista kärsivät kaikki epäperinteisissä työsuhteissa olevat, joiden määrä vain kasvaa tulevaisuudessa. Järjestelmän on pakko uudistua, sillä 37,5 tunnin työviikko työelämän perustana katoaa. Ongelmia ovat muun muassa kannustinloukut, byrokratia, väliinputoajat ja ihmisten lokeroiminen, mutta tästä kaikesta sinun on itse otettava selvää. Ensin pitää tietää, mitä vaatia, ennen kuin sitä voi vaatia.
Lukas Korpelainen on toisen vuoden kansanmusiikin opiskelija ja Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston puheenjohtaja.
(Tämä on siis pari vuotta vanha kirjoitus, joka julkaistiin alunperin Taideyliopiston Issue X -lehdessä (2/2014). Perustulo ei ole enää ”tekemässä tuloaan” poliittiseen keskusteluun vaan on jo hallitusohjelmasssa.)