Eläkemaksu on suurempi kuin luullaan – mielipidekirjoitukseni Helsingin Sanomissa

Hesarissa julkaistiin 24.3.2015 vastineeni, jossa valotan eläkemaksuja. Kirjoitus alla (myös luettavissa HS:n sivuilla http://www.hs.fi/mielipide/a1427082787811):

”Tuomo Pietiläinen kirjoitti HS-analyysissä (19.3.) eläkesijoituksista. Hän totesi näin: ”Asian merkityksen näkee omasta palkkakuitista, jossa viisi tai kuusi prosenttia palkasta menee työeläkemaksuun.” Virke on tavallaan harhaanjohtava, sillä suurin osa eläkemaksusta on otettu palkasta jo ennen bruttosummaa ”työnantajan eläkemaksun” muodossa.

Palkkakustannuksista eläkemaksujen osuus on yhteensä noin 20 prosenttia. Luku tuo perspektiiviä eläkemaksujen vaikutuksiin työllistämisen kuluihin ja toisaalta palkansaajien ostovoimaan. Harva edes tiedostaa nämä piilomaksut. Erillisistä työntekijän ja työnantajan maksuista pitäisikin luopua ja panna kaikki verot ja maksut rehellisesti palkkakuittiin näkyville.

Lukas Korpelainen
Helsinki”

Koska karsin valmiiksi tiivistä kirjoitustani mahduttaakseni sen 700 merkkiin varmemman läpipääsyn vuoksi (toki toimitus teki muokkauksiaan – kiitos hyvästä otsikosta), haluan hieman avata ja selventää tässä kirjoitustani.

Tuomo Pietiläinen on toki oikeassa siinä, että bruttopalkasta vähennetään n. 6% eläkemaksua, mutta jos puhutaan eläkemaksujen merkityksestä, tämä johtaa harhaan unohtaen piilossa olevan karhunosan eläkemaksuista.

Työnantajan eläkemaksu on useimmiten 19% bruttopalkan määrästä, jolloin eläkemaksua on yhteensä 24,7% bruttopalkan määrästä. Koska työnantajan sivukulut (ml. eläkemaksu) vähennetään palkasta jo ennen bruttopalkkaa ja siten palkan kokonaiskustannukset ovat nimellistä palkkaa (brutto) suuremmat, on eläkemaksujen osuus palkan kokonaiskustannuksista tällöin n. 20%. Laskutapa on hieman sekava, sillä prosentit viittaavat nimelliseen palkkaan, mutta osa maksuista otetaan ennen ja osa jälkeen bruttopalkan.

Ero työntekijän ja työnantajan maksuissa on vain nimessä, sillä kaikki vähennetään samasta palkkapotista, viimekädessä siis myös työntekijän saatavista. Eli on käytännössä saivartelua sanoa ”työnantajat maksavat”, kuten työmarkkinaneuvotteluissa usein kuulee, sillä kulun maksavat osaltaan molemmat osapuolet riippumatta, onko luku palkkakuitissa vai työnantajan palkanlaskennassa.

Arvelen, että harva palkansaaja on tietoinen palkkauksen sivukulujen suuruudesta, ellei ole itsekin yrittäjä tai muuten perehtynyt työmarkkinoihin. Nämä maksut, joista eläkemaksu suurimpana, ovat salakavalasti piilossa työntekijältä; ne eivät näy palkkakuitissa. En rupea kehittelemään sen kummempia salaliittoteorioita, mutta käytäntö vääristää ihmisten käsityksiä siitä, paljonko työtä verotetaan, paljonko työntekijän palkkaaminen maksaa tai paljonko uskovat maksavansa eläkkeistään. Toisaalta, saattaisi syntyä pieni kapina, kun näkyvä veroprosentti nousee helposti korkeaksi. Mielestäni olisi kaikille selkeämpää ja rehellisempää panna kaikki palkasta vähennettävät verot ja maksut selkeästi palkkakuittiin näkyville.

*********

Mitä tämä sitten tarkoittaa?

Yksinkertaisesti: eläkemaksut ovat liian suuria. Eläkeläisille on luvattua liikoja ja nuoremmat polvet on laitettu maksamaan ylisuurista lupauksista hinnalla, joka rapauttaa taloutta ja työllisyyttä. Toisin kuin usein luullaan, nykyiset eläkeläiset eivät ole maksaneet omia eläkkeitään …ja ”seuraava maksaa”. (Lisää tästä voit lukea esim. Liljan blogista.)

Syy ei tietenkään ole eläkeläisten (paitsi niiden, jotka olivat näitä päätöksiä tekemässä), mutta heidän pitäisi ymmärtää ja myöntää, että tässä tässä on kustu nuorempia silmään ja jatkuvasti korottamalla eläkemaksuja lupausten paikkaamiseksi lamautetaan työn ja työllistämisen kannattavuutta ja ylipäänsä hyvinvointivaltion ja eläkkeiden ylläpitoa. Tilanne on siis kestämätön; ilman suurta remonttia järjestelmä kaatuu. Minun sukupolveni on pitkälti menettänyt uskonsa eläkkeisiin.

Eläkemaksuja ei ole varaa nostaa, eikä talouden elpyminenkään taitaisi riittää tasapainottamaan tilannetta. Eläkkeitä pitää siis pienentää, mutta en sano nyt, pitäisikö jo luvattuja pienentää vai siirtymäajalla tähdätä kohtuullisempaan tasoon. En ehdottelisi tämmöisiä, ellei asia olisi oikeasti vakava ja suuressa mittakaavassa.

Julkisessa keskustelussa on havaittavissa vastakkainasettelua vanhemman ja nuoremman polven välillä. Näin ei tarvitsisi olla, jos molemmat puolet tarkastelisivat tilannetta laajemmasta näkökulmasta ja löytyisi tahto toimivaan ratkaisuun – ja ehkä saavutetuista eduista luopumiseenkin.

Sitä kutsutaan sukupolvien väliseksi oikeudenmukaisuudeksi.