Siirry suoraan sisältöön

Perustulo päihittää opintotuen

En ole juurikaan ehtinyt kirjoitella tänne blogiin, mutta tämän viikon Näpit irti opintotuesta! -suurmielenosoituksen (20.3.2013) kunniaksi tein allaolevan kuvan. Olen nimittäin viime aikoina aktiivisesti ajanut perustuloa eteenpäin ja yrittänyt saada allekirjoituksia kansalaisaloitteeseen (täällä: www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/44). Perustulosta on paljon kirjoitettavaa ja selitettävää, mutta en mene siihen syvemmin nyt tässä, kunhan levitän kuvan. Lyhyesti sanottuna se on tärkeimpiä ja hyödyllisimpiä toteuttamistaan odottavia uudistuksia yhteiskunnassa.

Saavuttaaksemme vaaditut 50 000 nimeä heinäkuun loppuun mennessä täytyy turvautua perinteiseen yhteiskunnallisten muutosten voimavaraan, ratsuväkeen nimeltään Opiskelijat! Opiskelijoilla pitäisi olla paljon syitä tukea perustuloa, etenkin kun niin moni oli hanakasti osoittamassa mieltään sen heikentämistä vastaan. Perustulohan korvaisi monet nykyisistä sosiaalietuuksista, opintotuki mukaan lukien. Loppuisi sitten vihdoin se ainainen vääntö opintotuesta, sen heikentämisestä, lainapainotteisuudesta ja mielenosoitukset! Perustulo ei ole kuitenkaan yhtä helppo ja selkeä asia kuin esim. tasa-arvoinen avioliittolaki ja sen haasteet liittyvät paljolti tietoisuuden lisäämiseen. Siksi tein tämän (toivottavasti) selkeän vertailun perustulon ja nykyisenlaisen opintotuen välillä.

Taulukko taitaa kertoa kaiken tarvittavan. Perustulosta on tosiaan monia malleja ja summia, mutta käytännössä (ja realistisesti) se olisi kokoluokkaa 500 euron perustulo, jonka lisäksi mahdollinen asumistuki tai siihen liittyvä asumislisä.

Jakakaa tätä kuvaa/blogia ja lisätkää opiskelijoiden tietoisuutta! Facebookissa jaettava kuva löytyy täältä: www.facebook.com/photo.php?fbid=480023922050770&set=a.480023402050822.1073741825.373698939349936&type=1&theater.

Allekirjoita aloite täällä: www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/44.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.